Vauvakuumetta

Niin, onko sitä? Juu, pakko myöntää, että aina silloin tällöin on. Se yleensä pahenee tai palaa silloin, kun olen ollut hetken aikaa reissussa (yksin, kuten nyt), kummallakaan lapsella ei ole pahin uhmapiikki päällä, tai silloin kun alan unelmoida kotona olosta työhön paluun sijaan. Pahinta vauvakuumetta viime aikoina lienee kuitenkin herättänyt pari viikkoa sitten näkemäni isomahainen ystäväni sekä eilen tapaamani samaisen ystävän pienenpieni vastasyntynyt vauva. Se oli niin pikkiriikinen ja ihana <3. Tämän lisäksi raskausuutisia tulee nyt joka puolelta.

Olenkin miettinyt koska tämä aika todenteolla alkaa, se kun kaverini alkavat koko joukolla tekemään lapsia. No, ilmeisesti nyt. Tähän mennessä niitä on jo tullut tiputellen, mutta tänä keväänä on käynnissä buumi. Olen aavistellutkin, että kun monet kaverit tulevat ekaa kertaa raskaaksi niin minulla alkavat varmasti villasukat pyörimään jaloissa. Määäkin haluun! Mun esikoinen sen sijaan täyttää parin viikon päästä jo viisi vuotta. Huh, siitä on melkein kuusi vuotta, kun itse odotin ekaa vauvaa. Se oli aivan ihanaa aikaa! (Tokan odotus sen sijaan oli jo huomattavasti kenkumpi)

Toisaalta on tosi kivaa, että omat lapset on jo niin isoja. On hauska katsoa, kun muilla vasta alkaa se rumba ja opettelu, johon itse on jo tottunut ja kasvanut. On myös ihana nähdä pieniä vauvoja, paijailla ja silitellä, mutta sulkea illalla ovi perässä ja nukkua koko yö sikeästi putkeen ilman imetyksiä, vaipanvaihtoja tai itkuja. On kivaa, kun omat lapset osaavat jo kertoa, mikä vaivaa, eikä tarvitse arvailla.

Jotta en suurentelisi asioita, niin eihän se vauva-aika kestä kuin vuoden-pari ja sehän on tosi lyhyt aika. Ja onhan se vauva-aika kuitenkin aivan ihanaa myös pyllynpesuineen ja itkuineen. Suurin päätös on lienee kuitenkin miettiä sitä, minkä kokoisen perheen itse ylipäätään haluaa ja kokeeko voivansa antaa huomiota ja aikaa kaikille lapsilleen.

Olen meidän kuopuksen odotusajasta lähtien järkeillyt, että kaksi on oikein hyvä lapsiluku meille. Toisaalta takaraivon perukoilla minulla on kyllä toisinaan haave isommastakin perheestä. Löytyy vain niin paljon hyviä syitä sille, miksi olisi hyvä jättää kahteen:

-       - Jos on monta lasta niin en ehdi olla mitään muuta kuin kotiäiti; siivota ja kokata – ja pestä pyykkiä

-       - Haluan myös oman uran ja omaa aikaa

-       - Miten mun hermo kestäisi, kun kahdenkin kanssa se jo kiristyy ihan tarpeeksi

-       - Ehdimme nauttia omasta elämästä vielä hyvin, kun lapset ovat lähteneet kotona (vanhin on jo 17 kun täytän 40)

-       - Reissailu ja muu extempore onnistuu paremmin kahden kuin neljän lapsen kanssa

-       - Ekologiset syyt (ei ole lapsen tekemisen esteenä, mutta hyvä perustelu olla tekemättä)

-       - Mä en jaksa enää olla raskaana

Mutta toisaalta haluaisin sen nyytin ja meidän lapsille lisää veljiä tai siskoja. Enhän mä haluaisi lapsia missään nimessä nyt heti, mutta kun vanhin menee parin vuoden päästä kouluun, niin olisihan se mukava olla pienen vauvan kanssa kotona ja nauttia vielä kerran kaikesta. Onneksi tässä on vielä aikaa miettiä.