Tähtitorni!

Eilen illalla koitti päivä, kun äiti lunasti lupaukset ja vei poikansa kauan odotetulle reissulle tähtitorniin.  Meille tuli kavereita iltapäivällä ja siinä istuttuamme jo jonkin tovi satuin katsahtamaan ulos - siellä oli aurinko laskemassa taivaalla, jossa ei ollut lainkaan pilviä. Me ollaan pojan kanssa odotettu kovasti ilmaa, jolloin ei olisi ihan kauheasti pakkasta, mutta silti pilvetön tähtikirkas taivas. Sellainen oli nyt ehdottomasti tulossa. Katsoin netistä, että tähtitorni on auki ja puhuin kaverini matkaan mukaan (eipä paljon tarvinnut puhua ympäri, tuntui heitäkin kiinnostavan). Niinpä äkkiä heitimme takit niskaan ja lähdimme. Kun pääsimme Kaivopuistoon niin aurinko oli laskenut ja tähdet tuikkivat iloisesti taivaalla. Meidän lisäksemme muutama muukin helsinkiläinen oli päättänyt lähteä katsomaan tähtiä samana iltana. Toisaalta, vaikka välillä oli pientä tungosta niin oli ihana nähdä, että kiinnostuneita riittää! Päädyimme sitten katsomaan mm. Jupiteria, jossa oli suuri myrsky pallon pinnalla (näkyi tummana juovana pallon poikki) ja sen neljää kuuta, Venusta, Kuuta sekä Siriusta. En tiedä muista ihmisistä, mutta itse koen avaruuteen tuijottelun aika maagisena hetkenä. Olla yhtä jonkun valtavan suuren kanssa. Olla keskellä jotain, mistä kukaan ei oikeasti tiedä juuri mitään. Omat huolet katoavat tai tuntuvat hetkessä ainakin kovin pieniltä.

Hiihtoa ja hyvää mieltä

Viime viikko oli kyllä huippu kiva kaikkineen aktiviteetteineen. Nyt on taas sit oltu kotosalla ja tehty töitä. Sain yhden ison henkilökohtaisen projektin sellaiseen pisteeseen, mihin olen yrittänyt sitä saada aktiivisesti viimeiset puoli vuotta ja nyt tuntuu hullun hyvältä!! Kaverit vielä eilen illalla astuivat sisään kyläilemään skumppapullo tuliaisenaan. Pelailtiin taas ilta Carcassonnea joka on yksi meidän lemppari illanistujaispeleistä kavereiden kanssa. Toinen on Menolippu. Tosin viime viikonloppuna oli myös hullun hauskaa, kun istuttiin iltaa kavereiden kanssa keskustassa ja pelailtiin Aliasta tytöt vastaan pojat periaatteella. Kyllä naurettiin ja taisi siinä melkein aamuyöhön mennä kun päästiin kotiin. Pelit kunniaan!!

Tänään aloitin sit aamuni kunnon hiihtolenkillä ja oli kyllä niin hyvä fiilis sekä itse hiihtäessä että kotiin suihkuun päästessä. Olen tehnyt taas niin paljon töitä, että on unohtunut urheilu ja omasta kunnosta huolehtiminen hetkeksi. Taitaa olla melkein kuukausi edellisestä kunnon hiihtolenkistä. Hyötyliikuntaa noiden lasten kanssa tulee tosin harrastettua joka päivä, kun yhtä uhmaikäistä roudaa huutavana ison mäen päälle päiväkotiin (ei johdu siitä ettei haluaisi sinne vaan siitä, että haluaisi kiivetä jokaisen lumikasan päälle, mitä matkalta löytyy). Siinä reeniä äipälle :).

Tänään tulee taas illalla Avara luonto ja silloin koko meidän perhe istahtaa kasaksi kuka kenenkin syliin sohvalle sitä katsomaan. Meidän pian viisivuotiaskin rakastaa kaikkia luontodokumentteja vanhempiensa tapaan. Vähän aikaa sitten poika sai syödä herkkuja (lauantai=karkkipäivä), mutta ne piti syödä ruokapöydässä. Kuitenkin televisiosta tuli Avara luonto ja minä sitten sanoin että joko menet pöytään syömään ja et katso tai laitat karkit sivuun ja istut sohvalle katsomaan. Mitä teki poika? Vei herkut odottamaan ja katsoi ensin Avaran luonnon rauhassa loppuun! Dokumentit on kyllä ihan mahtava tapa opettaa lapsille maailmasta. Vähän aikaa sitten tuli niitä arktisista alueista kertovia dokumentteja ihan urakalla, niin selitin pojalle katsomisen lomassa siitä miten jää muuttuu vedeksi ja mietittiin eri veden olomuotoja. Haettinpa pakkasesta jääpalakin ja laitettiin pojan kädelle nähdäksemme mitä tapahtuu. Joka paikka oli pian vedessä. Niin ne jäät sulaa siellä pohjoisnavallakin, kun lämpö vaikuttaa niihin.

Mä olen muuten keksinyt taas uuden tavan, millä saan säästettyä energiaa helposti. Munakello suihkuun :). Rakastan pitkiä ja polttavan kuumia suihkuja, mutta nepä ei ole kovin ympäristöystävällisiä. Niinpä tänään päätin, että suihkuun on tuotava tästä lähtien minulle sellainen meidän keittiössä oleva digitaalinen munakello, jonka voin laittaa soimaan esim. 3 minuutin päähän. Kätevää, muutenhan olen siellä öööh, ainakin 10 minuuttia. Tää on mulle kyllä haaste, katotaan miten tässä onnistun!

Bad mama

Hihii, ensin kerron siitä, että vauvakuume vaivaa ajoittain ja sit kerron omasta pahuudestani äitinä. Hmm. No ei. Tää juttu koskee sitä, että mä olen ollut nyt ihan hurjan paljon poissa kotoa ja olen siksi ihan bäääd mama. Viime viikonloppuna tosiaan oltiin siellä meidän romanttisellakuherteluretkellä (ei sellaisii saisi vanhemmilla olla!), sit olin reissussa kouluhommien vuoksi pari päivää ja nyt sit tänään meille tulee illalla miehen veli tyttöystävineen (yksi vain!) katsomaan lapsia, kun lähdetään istumaan iltaa kavereiden kanssa. Sit äippä karkaa vielä huomenillallakin tyttökavereiden kans vähän keilailee ja syömään. Eli 1+2+3+4=bad mama. Mut en mä oikeesti tätä pahana pidä. Pääosinhan olen aina viikot kotosalla, nyt on vaan suma. Ihana suma! Huippua lähteä illalla näkemään hyviä ystäviä ja huomenna kanssa. Ihanaaihanaaihanaa.

Nyt meen suihkuun ja alan miettii mitä laitan päälle.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Vauvakuumetta

Niin, onko sitä? Juu, pakko myöntää, että aina silloin tällöin on. Se yleensä pahenee tai palaa silloin, kun olen ollut hetken aikaa reissussa (yksin, kuten nyt), kummallakaan lapsella ei ole pahin uhmapiikki päällä, tai silloin kun alan unelmoida kotona olosta työhön paluun sijaan. Pahinta vauvakuumetta viime aikoina lienee kuitenkin herättänyt pari viikkoa sitten näkemäni isomahainen ystäväni sekä eilen tapaamani samaisen ystävän pienenpieni vastasyntynyt vauva. Se oli niin pikkiriikinen ja ihana <3. Tämän lisäksi raskausuutisia tulee nyt joka puolelta.

Olenkin miettinyt koska tämä aika todenteolla alkaa, se kun kaverini alkavat koko joukolla tekemään lapsia. No, ilmeisesti nyt. Tähän mennessä niitä on jo tullut tiputellen, mutta tänä keväänä on käynnissä buumi. Olen aavistellutkin, että kun monet kaverit tulevat ekaa kertaa raskaaksi niin minulla alkavat varmasti villasukat pyörimään jaloissa. Määäkin haluun! Mun esikoinen sen sijaan täyttää parin viikon päästä jo viisi vuotta. Huh, siitä on melkein kuusi vuotta, kun itse odotin ekaa vauvaa. Se oli aivan ihanaa aikaa! (Tokan odotus sen sijaan oli jo huomattavasti kenkumpi)

Toisaalta on tosi kivaa, että omat lapset on jo niin isoja. On hauska katsoa, kun muilla vasta alkaa se rumba ja opettelu, johon itse on jo tottunut ja kasvanut. On myös ihana nähdä pieniä vauvoja, paijailla ja silitellä, mutta sulkea illalla ovi perässä ja nukkua koko yö sikeästi putkeen ilman imetyksiä, vaipanvaihtoja tai itkuja. On kivaa, kun omat lapset osaavat jo kertoa, mikä vaivaa, eikä tarvitse arvailla.

Jotta en suurentelisi asioita, niin eihän se vauva-aika kestä kuin vuoden-pari ja sehän on tosi lyhyt aika. Ja onhan se vauva-aika kuitenkin aivan ihanaa myös pyllynpesuineen ja itkuineen. Suurin päätös on lienee kuitenkin miettiä sitä, minkä kokoisen perheen itse ylipäätään haluaa ja kokeeko voivansa antaa huomiota ja aikaa kaikille lapsilleen.

Olen meidän kuopuksen odotusajasta lähtien järkeillyt, että kaksi on oikein hyvä lapsiluku meille. Toisaalta takaraivon perukoilla minulla on kyllä toisinaan haave isommastakin perheestä. Löytyy vain niin paljon hyviä syitä sille, miksi olisi hyvä jättää kahteen:

-       - Jos on monta lasta niin en ehdi olla mitään muuta kuin kotiäiti; siivota ja kokata – ja pestä pyykkiä

-       - Haluan myös oman uran ja omaa aikaa

-       - Miten mun hermo kestäisi, kun kahdenkin kanssa se jo kiristyy ihan tarpeeksi

-       - Ehdimme nauttia omasta elämästä vielä hyvin, kun lapset ovat lähteneet kotona (vanhin on jo 17 kun täytän 40)

-       - Reissailu ja muu extempore onnistuu paremmin kahden kuin neljän lapsen kanssa

-       - Ekologiset syyt (ei ole lapsen tekemisen esteenä, mutta hyvä perustelu olla tekemättä)

-       - Mä en jaksa enää olla raskaana

Mutta toisaalta haluaisin sen nyytin ja meidän lapsille lisää veljiä tai siskoja. Enhän mä haluaisi lapsia missään nimessä nyt heti, mutta kun vanhin menee parin vuoden päästä kouluun, niin olisihan se mukava olla pienen vauvan kanssa kotona ja nauttia vielä kerran kaikesta. Onneksi tässä on vielä aikaa miettiä.

Ihana viikonloppu!

Uhmasimme mieheni kanssa eilen kohtaloa - oksukohtaloa nimittäin. Mieheni oli järjestänyt minulle yllätysohjelmaa viikonlopuksi, sen verran tiesin lauantaiaamuna. Lastenvahdit tuli meille jo heti yhdeksältä ja me lähdettiin kohti "tuntematonta" kohdetta heti aamupäivällä. Itse en tiennyt minne ollaan menossa, mutta olin saanut perjantaina mieheltäni töistä sähköpostia, jossa oli lista tavaroista jotka minun pitäisi kerätä vielä samana päivänä kasaan. Rinkkaan pakattavia tavaroita oli esim. villasukat, karvatöppöset, paljon lämmintä vaatetta jne. Minnekään kovin etelään oltaisiin siis tuskin menossa. Auto jätettiin metsätielle ja loppumatka taittui jalan ihaillen kauniita lumisia puita ja ihanaa talvimetsää. Onneksi pakkanen ei ollut kova eikä varpaat jäässä, kun saavuimme ihanan pienen mökin pihalle jäisen järven rannalle. Ovet auki ja tutustuttiin paikkoihin. Laitettiin tulet ja selätettiin akuutein nälkä. Mökki oli ihana autiotupaa muistuttava, tosin vähän vähän paremmin varusteltu versio, jossa ei kuitenkaan ollut juoksevaa vettä eikä sähköjä. Mahtava paikka rentoutua ja tehdä pieni irtiotto arkeen! Ruuan jälkeen me laitettiin lumikengät jalkaan ja lähdettiin järven jään kautta tepsuttelemaan pitkin metsiä. Välillä maattiin järven jäällä ja ihmeteltiin taivasta. Välillä puiden alla ja miettiin miltä tuntuisi, jos nuo lumet tippusivat niskaan. Päivä alkoi kääntyä illaksi ja ajateltiin mennä laittamaan pihasauna lämpiämään ja sitten tekemään ruokaa. Minua hemmoteltiin. Mies oli roudannut rinkassaan meille kaikkia ihania herkkuja. Illalliseksi hän loihti kaasuliedellä mm. lohta, perunamuussia ja suppilovahverokastiketta. Punaviini oli mukana tietenkin ja saunaoluet tottakai. Tässä vaiheessa alkoi tulla jo hämärää ja kämppä valaistiin useilla kynttilöillä ja myrskylyhdyillä. Samaisten myrskäreiden kanssa hipsimme ruuan jälkeen saunaan ja otimme kunnon löylyt. Välillä jopa minä uskaltauduin lumihankeen pyörimään. Ilta oli kerrassaan ihana. Se tunnelma, mikä syntyy yksinkertaisuudesta on valloittava ja samalla on mahdollisuus huomata, että paljon vähemmälläkin pärjäisi. Vaikka sitten talvella ja pakkasella. Yö meni vierekkäin nukkuessa, kylkikyljessä, jotta pysyisi mahdollisimman lämpimänä. Aamulla heräsimme myöhään, söimme rauhassa ihanan aamupalan ja aloimme laittaa kämppää kuntoon. Oli ihana palata kotiin ja nähdä omat pienet muruset. Illalla meille vielä tuli yhdet meidän kaverit istumaan iltaa. Nyt lapset nukkuu ja ajattelin itsekin pian kömpiä sänkyyn.

Ihana, ihana viikonloppu. Näitä ihminen aina välillä tarvitsee <3

Linkkivinkki

Katsoin tänään taas hyvän dokumentin ja tässä se linkkivinkkinä teille kaikille:

Ulkolinja: Pankki maailman valtiaana? Tarjoilee YleAreena, kuinkas muuten. Alku on välillä vähän tylsä, mutta siitä se koko ajan paranee!

Oksutautia, njamii

Heräsin yöllä siihen, että pieni ihminen oli tullut jälleen kerran väliimme nukkumaan ja se oksentaa. Mikä ihana aloitus päivälle (tai oikeastaan yölle). Viime yönä tuli nukuttua pari tuntia ja nyt sit vaan tikut silmille. Tuossa se nyt katsoo Lumiukko-elokuvaa, josta on tullut meidän kuopuksen hitti. Parka. Ja äiti-siivooja parka. Mies oli kuulemma vielä huomiselle suunnitellut meille yllätysviikonlopun jossain kivassa paikassa ja nyt sekin on vaarassa. Tyttö on kyllä paranemaan päin ja poika sairasti saman taudin pari päivää sitten ilmeisesti pelkällä kuumeella (se ei yleensä sairastu oksutauteihin, vaan saa just jonkun pikakuumeen ja se on siinä), mutta mun mies on sellainen, joka vetää kaikki oksutaudit puoleensa. Mä niin toivon että se ei sairastu. Itsestäni mä en niin välitä, koska yleensä mä oon samanlainen kuin meidän poika. Mua saattaa heikottaa tunnin ja se on sit siinä. On tässä tosin parin vuoden sisään tullut itsellakin oltua kuitenkin muutama kunnon tauti, joten eihän sitä ikinä tiedä.

Jokatapauksessa, pitäkää peukkuja että me aikuiset ei enää sairastuttaisi!

Meri on hyvä kaatopaikka!

Tiesittekö että Tyynellä valtamerellä on aivan hurjan suuri jätepyörre, joka on oikeasti todella iso? Osa tutkijoista puhuu siitä vähintään Teksasin osavaltion kokoisena, toiset puolestaan jopa kaksi kertaa Yhdysvaltojen kokoisena. Joka tapauksessa se on aivan älyttömän suuri. Tämänhän ei pitäisi olla kenellekään uutta tietoa, sehän on ollut tiedossa jo yli kymmenen vuotta. Kuitenkaan siitä ei puhuta niin paljon, että tarpeeksi moni siitä tietäisi. Itse törmäsin tähän tietoon n. pari vuotta sitten ja olin kauhuissani. Miten voi olla mahdollista, että valtameressä voi olla niin järjetön määrä muovia ja roskaa?

Yle.fi sivustolla asiasta on kerrottu mm. näin:

"Jätemassa löytyi kymmenen vuotta sitten, kun Algalita-tutkimussäätiön perustaja Charles Moore purjehduskilpailusta palatessaan päätti ajella moottorilla läpi vesialueen, jota purjehtijat yleensä välttävät koska alue on poikkeuksellinen vähätuulinen.

Keskellä merta Moorea odotti järkyttävä näky: hän kertoo muovipussien, shampoopullojen ja rantasandaalien muodostamasta, silmänkantamattomiin ulottuvasta muovikeitosta. Satelliittikuvissa se ei Mooren mukaan näy, koska lautta lilluu hiukan pinnan alla.

- - - Roskaantuminen on maailman merillä suuri ongelma. Meriin heitetään roskia ja aivan tarkoituksellisesti sinne hävitetään jätteitä. Yksi ongelma on, että usein laivoilta heitetään lastattu ylikuorma mereen, jos sattuu kova merenkäynti."

Joskus aikaa sitten Yleltä tuli sellainen dokumenttisarja kuin "Kravun kääntöpiirillä", tai jotain sinne päin. Muistan, kun siinä viimeisessä jaksossa se äijä meni Hawaiille ja käveli siellä sellaisella rannalla, joka oli vähän syrjemmässä osassa saarta. Siinä kerrottiin miten rantaa putsataan jatkuvasti kaikesta (muovi)rojusta, jota tulee mereltä valtoimenaan. Sitten se jätkä kumartui katsomaan sitä hiekkarannan hiekkaa, otti käsiinsä ja näytti kameralle. Se ei ollut hiekkaa vaan pienen pieneksi jauhautunutta muovia, josta koko rannan "hiekka" koostui. Olisi oikeasti ollut tosi hyvä juttu, jos ihmistä ei olisi koskaan syntynyt tätä maailmaa pilaamaan ja saastuttamaan. Ja koska tämä loppuu, koska me opitaan arvostamaan luontoa ja laittamaan asiat oikeaan järjestykseen? Mua hävettää kuulua tähän sukupolveen, joka vain kuluttaa ja kuluttaa, haluaa lisää ihanuuksia ja elää täysin silmät ummessa. Minä myös. Ja pahinta on, että kun asioita tiedostaa, mutta niille ei vaan voi tehdä mitään. Voihan mä päättää että en esim. työskentele missään mikä tekee pahaa luonnolle, mutta lähes kaikki sitä jollain tavalla tuhoaa. En voi myöskään ruveta marttyyriksi yksin, koska siinä kärsin vain minä. Päättäjien pitäisi tehdä jotain, mutta eihän ne mitään osaa tehdä.

Mut juttu jatkuu. Samana vuonna Ylen jutun kanssa HS kirjoitti samasta aiheesta näin. HS on varmaan käyttänyt lähteenään sitä toista tutkijaporukkaa, sillä se kertoo lautan olevan noin kaksi kertaa Yhdysvaltojen kokoinen. Jätepyörre on erittäin haitallinen meren eläimille, mutta sitä kautta ravintoketjussa myös ihmiselle.

"Ruokaa etsiville merieläimille Tyynenmeren pyörre on kuolettava keitos, sillä muovimoskaa on alueella kuusi kertaa enemmän kuin eläinplanktonia. YK:n ympäristöohjelman mukaan muovi tappaa vuosittain noin miljoona merilintua ja satatuhatta merikilpikonnaa sekä merinisäkästä, esimerkiksi hylkeitä, merileijonia ja delfiineitä."

Mitäköhän ne muovista veteen liukenevat muovimyrkyt sitten saavat aikaan sen muovisopan ohella? Vau.fi  sivustolla oli lyhyt juttu siitä, kuinka odottajan saama muovimyrkky aiheutti lapselle neurologisia oireita. Tämä siis jonkun tutkimuksen päätelmä, ei mitään keskustelupalsta-meininkiä. Kun tämä kaikki kertautuu ravintoketjuissa niin ihminen on pulassa. Juttua oli jokunen aika sitten myös Hesarissa siitä, kuinka kotitalouksien jätevesien mukana kulkeutuvia lääkeaineita (esim. ibuprofeeni, mielialalääkkeet, e-pillereissä käytetyt hormooni) on todella vaikea saada vesistä pois ja jos vettä hyödynnetään talousvetenä uudestaan, niin siellä on edelleen aikamoinen kemikaalicoctail. No, yhtä kaikki, kemikaalimössöä on paljon meressä muodossa jos toisessa. Pelottavaa!

Meidän reissusta

Koivet ja rantsu. Wanna go back!

Ajattelen meidän tulevaa reissua aika usein. Koska en kuitenkaan tykkää suunnittelemisesta, niin olen pyrkinyt enemmän keskittymään siihen lähtemisen ja olemisen fiilikseen kuin siihen, mihin oikeasti menisimme ja missä reissaisimme. Mä tykkään, että suunnitelmia ei tehdä liian tarkaksi, koska tykkään matkustaa fiiliksellä. Jos ei teekään mieli mennä jonnekin tai siellä sataa, niin suunnitelmia voi aina vaihtaa. Olen kuitenkin alustavasti miettinyt sitä, kuinka paljon reissuun pitäisi kerätä rahaa ja kuinka pitkään reissussa olisimme. Lisäksi olen nyt alkanut miettimään sitä, haluammeko todella tehdä maailmanympärimatkan kerralla, vai keskittyisimmekö reissaamaan esim. Aasiassa koko ajan, niin että ehtisimme olla yhdessä paikassa pidempään ennen paikan vaihtoa. Useammat wannawannawanna-kohteeni nimittäin löytyy Aasiasta. Aletaas purkaa vyyhtiä ja aloitetaan ajasta (ja tää ei sit oo mitään näin-mä-varmasti ajattelen-myös-viikon-päästä -skeidaa, koska todennäköisempää on, että ajatukseni ja haluni vaihtelevat kutakuinkin päivittäin).

Mä olen siis nyt miettinyt (luettuani sen reissaajatytön kirjan, joka alkoi olla lopuksi aika matkaväsynyt) että voitaisiin reissata 4kk-6kk. Luulen, että toi voisi olla aika sopiva aika. Siinä ajassa me kuitenkin ehditään oikeasti jo vaan olla, mutta se vuosi jota joskus mietin, voisi olla puolestaan jo liian pitkä tovi ja kaikki saattaisivat haluta kotiin siinä vaiheessa aika kovasti. Mutta mistäs sitä toisaalta tietää, jos on rahat taskussa, naama ruskeena ja edullinen bungalovi alla, kauanko siellä viihtyy.

Rahapahanen on sitten taas ongelma erikseen. Olen laskeskellut jotenkin näin:

Lennot Aasiaan: 800*4 = 3200 euroa
Eläminen 50 e per päivä: 50*30*6= 9000 euroa (laskettu puoleksi vuodeksi)
Lisärahat lentoihin ja muuhun ekstraan: 4000 euroa
Tavaroiden säilytys Suomessa 300 euroa/kk: 1800 euroa

Yhteensä: 3200+9000+4000+1800= 18 000 euroa eli sellaisen uuden kivan auton verran. Onneksi en välitä millaisella ajan ja vaihdan auton mielelläni biitsiin :P

Varmaan joku tulee kohta älähtämään, että ette te selviä 50 eurolla päivässä, mutta kyllä me selvitään. Jos asumiseen menee 20 per yö (viimeksi oltiin parhaimmillaan 4 eurolla/yö) niin kyllä kolmella kybällä syö ja elelee ihan hyvin. Ja yllätyksiä varten on sit se 4000 ekstraa, josta voi sit rääpiä tarpeen vaatiessa.

Mistä hitosta toi raha sitten taiotaan? No, mä saan ymmärtääkseni gradustani ihan hyvin, kun saan sen valmiiksi, ja sillä katetaan tosta aika iso osa. Loput revitään selkänahasta ja omasta työstä. Hihi. Kyl me vielä tonne lähdetään, rahasta se ei saa jäädä kiinni.

Matkakohteita olisivat mm. Malesia, Singapore, Thaimaa, Laos, Kambodza, Intia, Indonesia, Kiina ja Nepal. Ja jos kaikki meinaa neljään kuukauteen kiertää niin kiirettä pitää :D. Mut siis nämä maat voivat siis vaihtua vielä moneen kertaan.

Tällaisia ajatuksia, kommentoikaa erityisesti puutteista ja asioista, joita en ole huomioinut.

Mitä asioita katuisin ennen kuolemaani?

Myönnettäköön, että olen jälleen vieraillut IS:n sivuilla ja tuon sieltä jälleen linkkivinkin. Kas tässä. Linkin takana on siis listattuna niitä asioita, joita saattohoitaja on kuullut ihmisten katuvan eniten ennen kuolemaansa. Lista on kieltämättä ihan pysäyttävä, mutta vielä pysäyttävämpiä ovat ihmisten kommentit siihen liittyen. Oli oikeastaan mukava lukea listaa ja huomata, että useampi meistä oli sinne avautunut tunnoistaan, rehellisyys ja aitous tuntui hyvältä. Hyvä, että ihmiset ajattelevat näitä asioita, ja ajattelen toisinaan itsekin. Nythän sitä elää kuitenkin vielä ja on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että ei olisi niin paljon kaduttavaa. Ajattelin tehdä nyt sellaisen top 5 listan asioista, mitkä mua voisi kaduttaa eniten (asiat eivät ole tärkeysjärjestyksessä).

1. Harmittaisi, jos eläisin elämäni muiden ihmisten vaatimusten enkä omien mielenkiintojeni/prioriteettieni mukaan.
Niin, tähän kysymykseen palaan itseni kanssa aika usein. Mä en (ainakaan omasta mielestäni) lukeudu siihen ihmisjoukkoon, joka tekisi asioita niin kuin vallitsevat yhteiskunnalliset ihanteet vaativat tai todistellakseni itselleni tai muille mitään. Silti tähän on pakko palata, sillä minulla on toisinaan valtava palo tehdä asioita ja haluan usein käydä itseni kanssa läpi sitä, minkä vuoksi asioita teen. Teenkö siksi, että itse haluan sitä vai siksi että näyttäsin itseni tai muiden ihmisten silmissä joltain. En silti kiellä etteikö tämä olisi vaikeaa. Itse olen kokenut ehkä yhtenä hankalimmista "omien prioriteettien noudattamisista" sen, että olen tehnyt lapset nuorena. Kun 22-vuotias on raskaana, niin sitä saa selitellä useassa tilanteessa. Se oli kuitenkin osa sitä mitä minä halusin ja olen päätökseeni enemmän kuin tyytyväinen.

Toisinaan haluaisin tosin kuitenkin elää vieläkin boheemimpaa elämää ja oman elämäni survominen tähän länsimaiseen oravanpyörään tuntuu niin valtavan järjettömältä ja tylsältä. Kysyn usein itseltäni ja mieheltäni, onko tämä sitä mitä me elämältämme haluamme. Se pohdinta on edelleen kesken. Vaihtoehtoja vaan on loppujen lopuksi hyvin vähän, tai olisihan niitä oikeastaan juuri nin paljon kuin on rohkeuttakin. Syy siihen miksi haluaisin elämältäni jotain aidompaa, johtuu siitä, että koen meidän yhteiskunnan arvostavan ihmisiä liikaa ulkoisten ja materiaalisten ominaisuuksien perusteella ja nostavan rahan ja sen tekemisen arvoasteikossa liian suureen asemaan. En haluaisi sellaisen ajattelutavan valtaavan omaa arvomaailmaani, lapsistani puhumattakaan. Loppujen lopuksi kaikki muu on kuitenkin turhuutta, paitsi rakkaus ja läheisten kanssa viettämämme aika.


2. En toteuttaisi omia arvojani
Kukaan ei ole täydellinen ja kaikki elävät aina joskus omia arvojaan vastaan. Tai riippuu tietenkin kuinka tiukaksi tai löyhäksi omat arvonsa asettaa. No, yllä oleva teksi liittyy osaltaan myös tähän. Mun prioriteetteja ovat perhe ja läheiset ihmiset ympärilläni. Kaikki muu on toisarvoista. Työ, opiskelut ja raha. Kaikkia niitä haluan, mutta sopivassa määrin, oikean kokoisina annoksina ja niin ettei niistä tule koskaan liian tärkeitä.

3. En tuntisi kiitollisuutta
En voisi olla onnellinen, jos en pystyisi olemaan kiitollinen elämästäni ja asioista, joita minulle on tapahtunut. Olisi kauheaa, mikäli keskittyisin vain elämän huonoihin puoliin. Kiitollisuuden avulla voi nähdä paremmin niitä hyviä asioita, joita on elämässään kokenut.

4. En uskoisi Jumalaan
Tämä kuuluu niihin omiin henkilökohtaisiin vakaumuksellisiin asioihin. Minulle on hirmuisen suuri kiitollisuuden aihe se, että olen löytänyt oman henkilökohtaisen uskoni, josta ammennan positiivisuutta, uskoa huomiseen ja luottamusta siihen, että myös huominen kantaa. Osaan toisinaan stressata ja pelätä asioita siihen asti, kunnes uskon ne Yläkerran hoidettavaksi. Se antaa perusturvallisuuden, jonka varassa on äärettömän hyvä elää.

5. En olisi rohkea
Väittäisin olevani aika rohkea. Vaikka en voi kieltää pelkääväni asioita, niin usein rohkeus voittaa pelkoni ja haluan tarttua uusiin tilaisuuksiin.  Ja uudet tilaisuudet usein tuovat eteen uusia mahtavia ihmisiä ja hienoja "sen muistan aina" -hetkiä. Reissuni mm. Kiinassa töissä yksin raskaana ja kesäni aupairina Italiassa 17-kesäisenä välttävällä italian kielitaidolla eivät unohdu koskaan. Niistä jaksaa ammentaa iloja ja rohkeutta vielä tänäänkin. Jos kuitenkin menettäisin rohkeuteni, enkä uskaltaisi enää hypätä tuntemattomaan ja antaisi virran viedä, se kyllä harmittaisi paljon. Elämä on kuitenkin elämistä varten, tämä minun pitäisi muistaa ykköskohdan valintoja miettiessäni.